Golfaaja Eemil Alajärvi & Ficolo: Matkalla suurten joukkoon

Ficolo on tänä syksynä liittynyt golflupauksen Eemil Alajärven tukijoukkoihin. Nuori, intohimoinen golffari on juuri aloittanut ammattilaisena. Ficoloa ja Eemiliä yhdistää, että molemmat ovat matkalla suurten joukkoon.

kuka Eemil Alajärvi?

Eemil Alajärvi on nuori urheilija, jonka vankka tähtäin on golf-huipulle. 20-vuotias Eemil kuvaa itseään määrätietoiseksi ja itsevarmaksi, jolle häviäminen ei ole vaihtoehto. Golf on kiinnostanut nuoresta saakka, vaikka 10-vuotiaana se olikin aluksi jääkiekon rinnalla kesälaji. Lajiin syttynyt intohimo on kantanut tähän asti ja muut lajit jäivät pian kakkoslajeiksi.

Lajin palosta ja lahjakkuudesta kertovat Eemilin saavutukset: Alle 16-vuotiaana yhteensä kaksi SM-pronssia ja alle 18-vuotiaiden kisassa kaksi SM-kultaa. Kokemusta on karttunut myös Suomen edustajana Nuorten Olympialaisissa vuodelta 2018.

Kaudella 2019 Eemil voitti Suomen ja Itävallan avoimet amatöörien mestaruuskilpailut. Lisäksi tilille karttui Finnish PGA-Tourin voitto eli Suomen pääkiertueen finaalikilpailun ykkössija.

”Tällä kaudella vaihdoin statukseni amatööristä ammattilaiseksi. Olen asettanut itselleni päämääräksi nousta neljässä vuodessa Euroopan pääkiertueelle European Tourille”, kertoo Eemil tulevaisuuden tavoitteestaan.

Miksi Ficolo sponsoroi Eemiliä?

Jos Eemil on matkalla golf-ammattilaisuuden huipulle, Ficolo puolestaan on matkalla Suomen suurimpien IT-yritysten joukkoon. Syyskuussa 2020 Tietoviikko listasi 13 yritystä, jotka kolkuttelevat Suomen ICT-alan suurimpien Tivi 250 listan ovia.  Jokainen yritys ja urheilija tarvitsee taakseen taustajoukkoja, joiden avulla nousta entistä paremmaksi. Ficolo haluaa olla edistämässä ja nostamassa nuoren urheilijan uraa. Molempia yhdistää myös halu tavoitella entistä paremmaksi sekä olla edelläkävijänä Suomessa. Seuraamme jatkossa blogissamme ja sosiaalisen median kanavissamme Eemilin uraa mielenkiinnolla.